Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2016

Ukkoskausi 2016

Vuosi 2016 muistetaan salamaniskuista lentokoneisiin, vyörypilvestä pääkaupunkiseudulla, yöukkosista Pohjanmaan rannikolla, vesipatsaasta Lohjalla. Mutta ukkoskauden aikana tapahtui myös paljon muuta. Tässä niistä kooste.

  • HUHTIKUU
  • 19.4
    Äänekoskella satoi rakeita (video). Hieman ennen iltakuutta ukkosti vielä Hankasalmen itäpuolella.

  • 20.4
    Trombi riehui Vihdin Pääkslahdessa. Vihdin Uutiset uutinen
  • 22.4
    Muutama salamanisku rekisteröityi Lohjan luoteispuolelle, Karkkilan itäpuolelle sekä Forssan kaakkoispuolelle.
    Rakeita satoi ainakin Raisiossa sekä Toijalassa (Aamulehti uutinen).
  • 23.4
    Rakeita satoi paikoin maan etelä- ja keskiosissa. Turun moottoritiellä Salossa raekuuro teki tien liukkaaksi. Poliisin mukaan noin 100 metrin matkalla Hajalan ja Halikon liittymien välisellä osuudella tapahtui lyhyen ajan sisällä 4 ulosajoa – HS uutinen. Raehavaintoja tehtiin Taivaanvahtiin mm Turusta, Porvoosta, Tuusulasta, Helsingistä, Pyhtäältä, Jämsästä sekä Jyväskylästä. Videolle rakeita päätyi ainakin Järvenpäässä ja Kaarinassa. Kuva (Jaakko Harjuvaara) Järvenpäästä.

    Kuuroja jonoutui pääkaupunkiseudun ympäristöön ja ukkostakin esiintyi.
    Klo 12.56 Barcelonasta Helsinki-Vantaalle laskeutumassa ollut Norwegian-yhtiön lentokone ”laukaisi” maasalaman Keravan itäpuolella. Laskeuduttuaan kone joutui tarkistukseen. Yle uutinen
    Klo 13.53 Lontoosta Helsinki-Vantaata lähestyvä Norwegian-yhtiön toinen lentokone ”laukaisi” niinikään maasalaman, joka löi Espoon Lippajärvellä mäntyyn ja eteni puhelinlinjaa pitkin rintamamiestaloon sytyttäen tulipalon. Lentokone joutui tarkastukseen. Ilta-Sanomat uutinen / Stig Malmstenin haastattelu Lippajärveltä HS Uutinen/Video.
    Klo 13.59 Maasalama iski Kirkkonummen Masalassa tekonurmikentälle. Valmentajan kenkä sai osumaa. Jalkapalloturnaus keskeytettiin ukkosen ja voimakkaan lumi/raesateen takia. Länsiväylä uutinen
  • 28.4
    Ukkosta havaittiin alkuillasta paikoin Suomenlahdella, maan kaakkoiskolkassa iltakahdeksan aikoihin (Virojoki-Miehikkälä-Taavetti) ja Satakunnassa klo 23 molemmin puolin (Isojoki-Honkajoki-Jämijärvi).
    Oranssi vyörypilvi värjäsi taivaan Nauvossa. MTV uutinen

  • 30.4
    Vappuaattona ukkosta esiintyi klo 19 jälkeen Lahden molemmin puolin kohti pohjoista linjalle Virrat-Jyväskylä; Lestijärvellä, Haapajärvellä sekä vielä noin klo 22-23 aikoihin alueella Kalajoelta Ylivieskaan, josta Jari Yliojan video. Salamoita rekisteröitiin 47 kpl KSML uutinen
  • TOUKOKUU
  • 7.5 Pölypyörre Hyvinkäällä. Video
  • 10.5
    Salamointia esiintyi linjalla Ruovesi-Äänekoski-Kuopio-Juuka. Lisäksi muutama isku rekisteröityi Lappeenrannan lounais- ja Kotkan luoteispuolella. Päivän saldo noin 70 maasalamaa.
    Salama sytytti omakotitalon Laukaassa. YLE uutinen
  • 16.5
    Pohjanmaan etelä- ja keskiosissa sekä Pohjois-Pohjanmaan itäosassa ukkosteli noin sadan salaman voimalla.
    Kauhavalla ( Taivaanvahti ) sekä Kokkolassa havaittiin vyörypilvi.
  • 18.5
    Pölypyörre Lappeenrannassa. Video
  • 20.5
    Voimakas pölypyörre säikäytti Joensuussa. Karjalainen uutinen
  • 21.5
    Reilut 70 salamaa iski kapealla linjalla Kaustinen-Alajärvi-Ähtäri
  • 25.5
    Noin 500 maasalamaa lähinnä maan eteläosan länsipuolella ja keskiosan itäpuolella.
    Salama kaatoi Tahkon golfkentällä neljä pelaajaa maahan. Savon Sanomat uutinen
  • 26.5
    Myöhään edellisiltana lounais-Suomessa salamoimaan alkanut ukkosrypäs jaksoi rymistellä matkallaan pohjoisluoteeseen lähes aamuviiteen asti. Viimeiset iskut rekisteröitiin Vaasan tienoilla. Iltapäivällä ukkosteli hieman Kymenlaaksossa sekä maan lounaisosassa jonne kehittyi pitkä kapea ukkossolujen jono. Lohjan seudulta aina Uudenkaupungin pohjoispuolelle asti. Vuorokautinen maasalamamäärä oli noin 700.
    Salama iski sirkkeliin Pöytyällä. Turun Sanomat uutinen
    Ukkosmyräkät aiheuttivat pelastuslaitokselle kymmeniä tehtäviä Varsinais-Suomessa. IL uutinen
    Maantie sortui rankkasateessa Koskella,  vettä tulvi kellareihin Somerolla. SSS uutinen
    Ukkosen epäillään aiheuttaneen kaksi paloa Sastamalassa. Aamulehti uutinen
    Salaman epäillään sytyttäneen omakotitalon Vammalassa. Alueviesti uutinen
  • 30.5
    Noin 940 maasalaman päivä Lapin etelä- ja länsiosassa.
  • 31.5
    Noin 2400 salamaa iski maahan Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosassa sekä Lapin pohjoisosassa.
    ————————————————————————————————————————
    Toukokuun kokonaismaasalamamäärä oli noin 4800.
  • KESÄKUU
  • 1.6
    Ukkosia lähinnä vyöhykkeellä Kainuusta Lapin eteläpuoliskolle. Maasalamoiden määrä noin 1000
  • 2.6
    Ukkospäivä etelärannikolla, paikoin myös maan itäosassa. Määrä noin 600.
    Salama iski omakotitaloon Porvoontiellä Pornaisissa. Helsingin Uutiset uutinen
    Salama iski kerrostalon pihalla olevaan koivuun Helsingissä Kuusistonlinnantiellä. Metro kuvaviesti
  • 3.6
    Varhaisen aamun ukkosia valtaosin entisen Oulun läänin alueella., iltapäivällä maan itä- ja kaakkoisosassa. Määrä noin 1300
    Salama iski talon seinään Orkolassa Luumäellä. Etelä-Saimaa uutinen
  • 8.6
    Ukkosia kehittyi maan eteläosassa lähinnä linjan Pori-Mäntyharju eteläpuolella. Määrä noin 250.
    Helsingin Metro pysähtyi aamulla kun ukkonen vaurioitti kahdesti turvalaitteita. Metro uutinen
  • 9.6
    Kokonaismäärältään noin 100 iskua lähinnä Kainuussa sekä Lapin Pyhä-Luoston kansallispuiston ympäristössä.
    Ukkonen juoksutti pelastuslaitosta Kajaanissa. Kainuun Sanomat uutinen
    Salama iski talojen läheisyyteen Kuhmossa. Kainuun Sanomat uutinen
    Voimakkaat ukkoskuurot satoivat rakeita. Kainuun Sanomat uutinen
  • 10.6
    Suomenlahdelta jaksoi nousta heikkoa ukkosta vain pk-seudulle.
    Vantaalla raju raekuuro, Uusimaa uutinen / YLE uutinen
  • 11.6
    15 minuuttia kestänyt raekuuro sai maan valkoiseksi Haukiputaalla. Kaleva uutinen + video
  • 14.6
    Noin satakunta maasalamaa Lapin eteläosassa.
    Vyörypilvi Kuusamossa. Taivaanvahti
  • 16.6
    Baltiasta ja Venäjältä ylettyi ukkostavaa ilmamassaa Suomenlahdelle ja lähinnä maan kaakkoisosasta Keski-Suomen maakuntaan asti. Myös Lapin pohjoisosassa esiintyi ukkosta. Vuorokautinen kokonaismäärä noin 400
  • 17.6
    Ukkosta maan itäosassa lähinnä Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa, määrä noin 500
    Mahdollinen supersolu Joensuussa.Havaintoja : Taivaanvahti + Taivaanvahti + Taivaanvahti
  • 18,6
    Ukkosia esiintyi laajalti. Maakunnista lähinnä vain Lappi, Varsinais-Suomi, Kymenlaakso sekä Etelä-Savo jäivät kokonaan tai lähes kokonaan ilman ukkosia. Kokonaismäärä reilut 2000 maasalamaa.
    Salama teki tuhoja kolmella mökillä Sulkajärvellä. SHL uutinen
  • 21.6
    Viitisenkymmentä maasalamaa Etelä-Karjalassa
  • 23.6
    Noin 70 rekisteröityä salamaa lähinnä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomen maakunnassa
  • 24.6
    Reipasta salamointia Lapissa, kokonaismäärä reilut 3500 maasalamaa,
  • 25.6
    Ukkosta Lapin eteläpuoliskolla, Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosassa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, määrä noin 800.
    Rakeita Rovaniemellä. Taivaanvahti
  • 26.6
    Erittäin rankka ukkospäivä mm Virossa mutta salamoinnin pohjoisraja ylsi melko tarkalleen Suomenlahden puoliväliin asti. Suomessa ei rekisteröity iskuakaan.
  • 27.6
    Muutamia iskuja linjan Lohja-Hlinna välillä sekä pk-seudulla.
  • 29.6
    Ukkosia Keski-Suomen maakunnasta Pohjanmaalle sekä Lapin lounaisosista pitkin Tornionjokilaaksoa. Kokonaismäärä reilu 1000.
    Keskiviikkona iltapäivällä riehunut voimakas ukkoskuuro särki teollisuushallin kattorännin Haapajärven keskustassa. KP24 uutinen
  • 30.6
    Ukkosta esiintyi yleisesti Pohjanmaan eteläosaa sekä Savon ja Karjalan maakuntia + Kymenlaaksoa lukuunottamatta. Pohjois-Pohjanmaa oli intensiteetiltään voimakkain maakunta. Vuorokauden kokonaismäärä reilut 2500 maasalamaa.
    Kajaanin Petäisenniskan havaintoasemalle osui poikkeuksellisen rankka ukkoskuuro, jonka yhteydessä satoi tunnissa vettä 51 mm eli lähes keskimääräinen kesäkuun sademäärä (60 mm). Määrä hipoo tunnin sademäärän Suomen ennätystä : Oulussa satoi vuonna 2014 51,9 millimetriä. Kainuun Sanomat uutinen + kuvia
    Ukkoskuuro myllersi Oulun seudulla. Kadut tulvivat, puita kaatui ja kattopeltejä irtoili. Kaleva uutinen
    Salamanisku tuhosi omakotitalon Laukaassa. MTV uutinen
    Rankka ukkoskuuro sai Kajaanin tulvimaan. YLE uutinen + video
    Kääretorttumainen ukkospilvi vyöryi Ylöjärvelle. MTV uutinen
    Vyörypilvi Tampereella. Taivaanvahti
    ——————————————————————————————-
    Kesäkuun kokonaissalamamäärä oli noin 14 000.
  • HEINÄKUU
  • 1.7
    Ukkosta esiintyi lähinnä Lapin itäosassa painottuen aivan itärajalle sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Saldo noin 200
  • 2.7
    Salamointia esiintyi Pohjanlahdella. Myöhään illalla soluja nousi pääkaupunkiseudulle ja Uudellamaalla rekisteröitiin noin 60 maasalamaa.
  • 3.7
    Ukkosia esiintyi aamuyöstä Varsinais-Suomessa edeten tuntien kuluessa keski-Suomen poikki aamupäivään mennessä Lapin läänin eteläosaan. Iltapäivällä Baltiasta/Venäjältä levisi ukkosia laajalti maan itäosaan. Vuorokauden kokonaissaldo noin 3000
    Kuva maasalamasta Savonlinnan Heikinpohjassa. Itä-Savo uutinen
    Ukkospuuskat kaatoivat puita Etelä-Karjalassa. Etelä-Saimaa uutinen

    Ukkospuuskat kaatoivat puita ja salama rikkoi muuntajan Joutsenossa. Imatralainen uutinen
    Linjan Utajärvi-Iisalmi-Kuopio-Imatra -itäpuolella ja Lapin maakunnassa itärajan läheisyydessä salamoi noin 2500 maaiskun verran.
    Joensuun Huhtilammella 10 minuutissa 60mm vettä ja 40 puuta nurin syöksyvirtauksessa. YLE uutinen
    Salama sytytti omakotitalon Leppävirralla – vain runko jäi jäljelle. Savon Sanomat uutinen
    Ukkoskuuro sai Mikkelin keskustan tulvimaan. Länsi-Savo uutinen + Kuvagalleria
  • 4.7
    Linjan Utajärvi-Iisalmi-Kuopio-Imatra -itäpuolella ja Lapin maakunnassa itärajan läheisyydessä salamoi noin 2500 maaiskun verran.
    Ukonilma yllätti verkkoja kokeneet Lapinlahdella – Poika ui rantaan, äiti hukkui. Keskisuomalainen uutinen
    Joensuun Huhtilammella 10 minuutissa 60mm vettä ja 40 puuta nurin syöksyvirtauksessa. YLE uutinen
    Salama sytytti omakotitalon Leppävirralla – vain runko jäi jäljelle. Savon Sanomat uutinen
    Ukkoskuuro sai Mikkelin keskustan tulvimaan. Länsi-Savo uutinenkuvagalleria
  • 5.7
    Runsasta salamointia maan pohjoisosassa Pohjois-Pohjanmaalle – Pohjois-Karjalaan asti. Vuorokautinen salamapaikannusmäärä ~21600 oli määrältään selvästi vuoden suurin. Manamansalossa satoi noin 3-senttisiä rakeita.


    Salama iskee naapurin puuhun Pudasjärvellä. Kaleva – lukijan kuva
    Untamo -rajuilma riehui maan pohjoisosassa. Myrskyvaroitus.com
    Tulvia, tulipaloja, kaatuneita puita – Ukkosta ja rankkasateita. Iltasanomat uutinen
    Ukkonen aiheutti useita tulipaloja Ilomantsissa. Karjalainen uutinen + YLE uutinen
    Raekuuro rikkoi terassin Rovaniemellä, myös Lieksassa isoja rakeita. MTV uutinen
    Salama läpäisi taksimiehen Rovaniemellä. YLE uutinen + Iltalehti uutinen
    Salama iski puuhun ja poltti viereisen mökin Ypykkäjärvellä. IIjokiseutu uutinen
    Pielisellä Lieksan rannalla :

  • 6.7
    Salamointia esiintyi jälleen likipitäen samoilla alueilla kuin edellispäivänä. Saldo noin 9500
    Salama sytytti varastorakennuksen ilmiliekkeihin Sonkajärvellä. Uusi Suomi uutinen
  • 7.7
    Ukkosia valtaosin Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Lapin länsiosassa. Saldo noin 1200
  • 8.7
    Linjan Imatra-Varkaus-Keitele-Siikajoki-Kemi itäpuolella ukkosteli noin 3000 iskun edestä
    Kiteellä satoi sormenpään kokoisia rakeita. Karjalainen uutinen / Iltasanomat uutinen
  • 9.7
    Ukkoset jäivät määrältään vaisuiksi. Someron-Karkkilan alueilla, pk-seudulla sekä Kainuussa paikannettiin yhteensä noin 100 maasalamaa.
    Salama räjäytti sähkömuuntajan Heinävedellä – öljyt lorahtivat maastoon. Savon Sanomat uutinen
  • 10.7
    Aktiivinen ukkospäivä maan eteläosissa. Salamointia esiintyi myös paikoin maan keskiosissa sekä Pohjanmaalla rannikkoseutuja myöten. Maan itäosa jäi varsin vähälle. Saldo noin 1600
    Rankkasateita, rakeita ja tulvivia moottoriteitä. Iltasanomat uutinen
    Ärhäkkä ”raetulitus” yllätti Sastamalassa. Iltalehti uutinen
    Raekuuro röykytti Yläneellä. AVL uutinen
    Raju raekuuro piiskasi leirintäaluetta Varsinais-Suomessa Pyhäjärven rannalla. Iltasanomat uutinen
    Raekuuro valkaisi maan Hämeenlinnan ja Tuuloksen välisellä osuudella. Iltalehti uutinen
    Moottoritie tulvi Nurmijärven Klaukkalan kohdalla. Iltalehti uutinen

    Rankka raekuuro piiskasi kukat säpäleiksi Suolahdella. Äänekosken kaupunkisanomat uutinen
    Voimakas sade- ja ukkoskuuro työllisti pelastuslaitosta Pyhtäällä, useiden rakennusten sisätiloissa vettä. Kymen Sanomat uutinen
  • 11.7
    Heikkoja ukkosia iltapäivällä lähinnä pohjois-Savossa, illalla Oulun itäpuolella. Saldo noin 50
  • 12.7
    Aamuyön ukkosia paikoin maan eteläosissa joita kehittyi iltapäivällä uudelleen maan kaakkoisosaan, Pohjois-Pohjanmaalle sekä paikoin Lapin länsiosaan.  Saldo noin 1500
    Salama iski Urjalan kirkon kellotorniin. Urjalan Sanomat uutinen
    Salama särki sulakkeita, pistorasioita ja valoja Lemillä. Etelä-Saimaa uutinen
    Salama sytytti omakotitalon palamaan. Itä-Saimaa uutinen
    Rankkasade aiheutti vesivahingon Korkeakoskella. Kymen Sanomat uutinen
  • 13.7
    Hajanaisia ukkosia valtaosin keski-Suomessa. Aktiivisinta salamointi oli alueella Keski-Pohjanmaalta Kainuuseen sekä Mikkelin ympäristössä. Saldo noin 2000.
    Hämeenkoskella ukkonen tappoi 13 hiehoa puun alle. YLE uutinen + Iltalehti uutinen
    Salama repi pistorasiat seinästä Ylöjärvellä. Iltasanomat uutinen
    Salama iski Puumalassa navettarakennukseen. Länsi-Savo uutinen
  • 14.7
    Ukkosia lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapin lounaisosassa. Saldo noin 2500
    Salama sytytti muuntajan – laaja sähkökatkos Kainuussa. Kainuun Sanomat uutinen
    Raju ukkoskuuro keskeytti Kaustisten Kansanmusiikkijuhlat. Iltalehti uutinen
  • 15.7
    Baltiasta ja Venäjältä levisi jonkin verran ukkosia Suomeenkin, valtaosa linjalla pk-seudulta Jkylään. Jonkin verran ukkostelua myös Lapin etelärajan tuntumassa. Saldo noin 250
  • 16.7
    Muutamia iskuja ympäri Lappia ja Pohjois-Karjalan itäisimmän kolkan tuntumassa.
  • 17.7
    Ukkosia levisi Pohjanlahdelta noin 100 maasalaman verran  Pohjanmaan rannikkoalueelle.
    Ukkospuuskia Pohjois-Pohjanmaalla. Kaleva uutinen
  • 18.7
    Salamointia lähinnä Lapissa, jonkin verran maan keskiosissa. Saldo noin 300
  • 19.7
    Vyörypilvi Imatralla. Taivaanvahti
  • 21.7
    Venäjältä levisi aamuyöllä ukkosia paikoin itärajan tuntumaan Karjalassa. Aamukuuden aikoihin salamoi Mikkelin seudulla, iltapvällä rekisteröityi muutama isku myös maan lounaisosassa. Vuorokautinen kokonaissaldo noin 100
  • 23.7
    Salamointia lähinnä Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan itäkolkassa yhteensä noin 100 maasalaman verran.
  • 24.7
    Ukkosia esiintyi Pirkanmaan pohjoisosasta Lapin lounaisosaan ulottuvalla alueella noin 1000 iskun verran.
  • 25.7
    Valtaosa vuorokauden ukkosista sijoittui alueelle Kainuusta Lappiin. Jonkin verran ukkosti myös Savossa sekä muutamin paikoin maan eteläosissa. Saldo noin 8000
    Rankkasadetta ukkospuuskan kera Kuopiossa. Radiokuopio uutinen + Savon Sanomat uutinen
    Euran suunnalla ukkospuuska kaatoi puuta Turajärvellä. Länsi-Suomi uutinen
  • 26.7
    Hajanaisia ukkosia maan keskiosassa mutta lisäksi myös reilummin Lapin pohjoisosassa. Kokonaissaldo noin 2000
  • 27.7
    Aamuyön salamoinnin jälkeen Pohjanmaalla ukkoset jäivät puolenpäivän jälkeen linjan Kokkola-Nurmes pohjoispuolelle. Saldo noin 7000
    Jättimäisiä läpimitaltaan 3-4 -senttisiä rakeita Puolangalla. Kaleva uutinen + YLE uutinen
  • 29.7
    Lapissa ukkosti länsiosaan painottuen noin 4000 iskun verran.
  • 30.7
    Ukkosia laajalla alalla Suomessa lukuunottamatta Varsinais-Suomea ja Karjalan maakuntia, sekä osin Lappia, Savoa ja Kymenlaaksoa. Saldo noin 2500
    Vaasan Anttilan tavaratalo jouduttiin tyhjentämään kun rajun ukkoskuuron seurauksena katto alkoi vuotamaan. Iltasanomat uutinen
    Tampereella tulvi lauantaina – pelastuslaitoksella kymmeniä tehtäviä kahdessa tunnissa. Iltasanomat uutinen
    Trombi Vaasan lähellä Korsholmissa: Taivaanvahti
  • 31.7
    Heinäkuu päättyi noin 6000 paikannetun maasalaman vuorokauteen. Ukkosia esiintyi laajalti, tosin Lapin pohjoisosassa, Kainuussa, Etelä-Savossa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa salamointi jäi vähäiseksi.
    Salama iski — 50 neliöinen lämpökeskus tuhoutui palossa Juvalla. Länsi-Savo uutinen
    Rovaniemellä maa valkeanaan rakeista. Iltalehti uutinen
    Raivoisa jättirakeiden kuuro iski Kokkolaan. Iltalehti uutinen
    Trombi pyöri Tornion Arpelassa. Lapin Kansa video
    Vesipatsas merellä Uusikaarlepyyssä. Taivaanvahti
    Vaasalainen Jari ikuisti jättimäiset vesipatsaat merellä. Iltasanomat uutinen
    Salama sytytti piharakennuksen tuleen Kalajoella. Keskipohjanmaa uutinen
    Vyörypilvi Kruunupyyssä klo 20.55

    —————————————————————————————-
    Heinäkuun kokonaismaasalamamäärä oli 80100, joka on noin kolmanneksen keskiarvoa (60000) enemmän.
  • ELOKUU
  • 1.8
    Ukkosia esiintyi vuorokauden ensimmäisinä tunteina Perämeren pohjukasta Tornionjokilaaksoon ulottuvalla alueella sekä Kainuussa, myöhemmin myös Lapin keskiosissa, sekä maan länsiosissa Varsinais-Suomesta Pohjanmaalle. Vuorokautinen kokonaissaldo noin 900
    Vettä valui kellaritiloihin Torniossa – rankkasade piiskasi Meri-Lappia. YLE uutinen
    Vyörypilvi Kihniössä. Taivaanvahti
  • 2.8
    Ukkosia esiintyi laajalla alueella länsipainoitteisesti Lapin pohjoisosaan asti. Maan itäpuoliskolla salamointi oli tiheintä Kainuussa. Määrä noin 4000
    Ukkonen sytytti konehallin palamaan Kuusamossa. Koillissanomat uutinen
    Ukkonen sytytti omakotitalon Ikaalisissa. Radiosun uutinen
    Salama teki tuhojaan Kemissä ja Kuusamossa. Radio Pooki uutinen
    Ulkovessa roihahti tuleen Vaasassa salaman iskusta. Ilkka uutinen
    Salama sytytti ulkorakennuksen ja ukkoskuuro tulvi kellariin Kemissä. Yle uutinen
    Rankkasade aiheutti tulvia Joensuun kaduilla ja kellareissa. Karjalainen uutinen
    Rankkaa sadetta ja rakeita Vaasassa. VaasaTV Video
  • 3.8
    Jälleen aktiivinen ukkospäivä laajalti. Vain lähinnä Varsinais-Suomi, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Lapin pohjoisin kolkka jäivät miltei ilman. Määrä noin 3500
    Salama iski naisen jalkaan lattian läpi – Tuli ulos kyynärpäästä. Aamulehti uutinen
    Ukkonen riehui yöllä Vaasan päällä – 20 hälytystä. Ilkka uutinen
    Vadelman kokoisia rakeita satoi Torniossa. Kaleva lukijan kuva
    Trombi Pietarsaaressa. Taivaanvahti
    Yöukkosta Vaasassa: Taivaanvahti ja Mustasaaressa: Taivaanvahti

    Vaasassa viime yönä. #vaasa #salamoi #lightning #thunder #ukkonen #uusiluontokuva

    A photo posted by Timo Salin (@timo.salin) on


    Ukkonen iski huvipuistoon Härmässä, kolme laitetta pysähtyi . Iltalehti uutinen
    Oulussa ukkoset tekivät tuhojaan – salamat löivät puita säpäleiksi ja kuoppia asfalttiin. Kaleva uutinen

  • 4.8
    Yön/aamuyön ukkosia oli jonkin verran Perämeren pohjukassa Oulun seudulla sekä Merenkurkussa Vaasan seudulla. Iltapäivällä salamoi Lapissa, illalla myös Suomenlahdella josta muutama ukkossolu nousi Uudellemaalle/Kymenlaaksoon. Saldo noin 500
    Hurjaa salamointia merellä Hailuodon edustalla – lukija nappasi komean kuvan. Kaleva uutinen

  • 5.8
    Ukkosia suht kapealla vyöhykkeellä itä-länsi -suunnassa Satakunnasta Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella, toisaalta myös Lapin pohjoisosassa salamoi. Saldo noin 400
    Rankkasade sai Savonlinnan tulvimaan. Iltasanomat uutinen
  • 6.8
    Valtaosa vuorokauden ukkosista sijoittui Pohjanmaan maakuntiin, Pirkanmaalle sekä Lapin keskiosiin. Maasalamoita paikannettiin noin 1000.
    Vesipatsas Kuhmon Lammasjärvellä:

  • 7.8
    Ukkosta esiintyi lähinnä Lapin etelä- ja itäosassa, Kainuussa, Savon maakunnissa, Varsinais-Suomessa sekä paikoin etelärannikolla. Saldo noin 1000
    Salama löi Rukalle – kesäkelkkamäen hissit mykistyivät. Koillissanomat uutinen
    Vyörypilvi ylitti pk-seudun. Metro uutinen
    Timelapse-video vyörypilvestä.
  • 9.8
    Noin viitisenkymmentä iskua Lapissa Kemin tienoilla, Pellon ja Kolarin välillä sekä Lapin maakunnan etelärajalla.
  • 10.8
    Muutamia iskuja yöllä Porkkalan ja Hangon välisellä merialueella, illalla Pohjois-Pohjanmaalla ja myöhäisillan tunteina Perämerellä
  • 11.8
    Yöukkoset Perämerellä levisivät paikoin Tornionjokilaaksoon. Aamuyöukkosia myös Selkämerellä. Iltapäivällä salamoi lähinnä Keski-Suomen maakunnassa sekä Keski-Pohjanmaalla. Salamamäärä noin 200
  • 12.8
    Aamuyön/aamun ukkosia Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Perämeren rannikolla Tornion-Kemin seudulla sekä Suomenlahdella. Iltapäiväukkoset keskittyivät lähinnä Pohjois-Savoon ja Kainuuseen, illalla jälleen Perämeren pohjukkaan ja Lapin maakunnan etelärajan tuntumaan. Kokonaissaldo noin 600.
    Syöksyvirtaus iski Parafest-festivaalin telttoihin Joensuussa – Neljä ihmistä loukkaantui. YLE uutinen + MTV uutinen + Karjalainen uutinen
    Vyörypilvi aamuseitsemältä Somerolla. Iltasanomat uutinen, sama vyörypilvi(?) tuntia aiemmin Tammelassa: Taivaanvahti
    Salama sytytti käyttämättä olleen saunarakennuksen Koskella. Savon Seudun Sanomat uutinen
    Salama iski klo 10-11 välillä Salon Märynummen tuulimyllyyn. Maaseudun tulevaisuus, uutinen
  • 14.8
    Ukkosia esiintyi lähinnä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Päijät- ja Kanta-Hämeen sekä Uudenmaan maakunnissa. Määrä noin 200
    Rankkasade sai kadut lainehtimaan eri puolilla pääkaupunkiseutua. HS uutinen + Metro uutinen
    Ukkosrintamasta komea vesipatsas Lohjalla. Iltalehti uutinen
    Kesäinen sääilmiö ihastutti Lohjalla – trombi suhisi pitkin järven pintaa. Iltasanomat uutinen
    Trombi Lohjanjärvellä :
  • 15.8
    Muutamia iskuja Keski-Suomessa Rautalampi-Tervo-Suonenjoki -kolmiossa sekä idempänä linjalla Juvalta Joensuuhun sekä itärajalla Parikkalan seudulla. Maasalamoita rekisteröitiin noin 35
  • 18.8
    Ukkosta Kokkolan seudulla, Satakunnassa ja myöhään illalla Suomenlahdella sekä Uudenmaan länsiosassa. Maasalamoita paikannettiin noin 60
  • 19.8
    Aamuyöllä ukkosti Pielisen ympäristössä ja Joensuun länsipuolella, iltapäivällä Selkämeren rannikolla, illalla Uudellamaalla. Saldo 100
  • 20.8
    Iltapäivällä ukkosti melko laajalti maan keskiosissa alueella Lahdesta Ouluun, illempana Mikkelin ja Varkauden välillä ja myöhään illalla myös Lapin läntisimmässä osassa. Kokonaissaldo noin 700
  • 21.8
    Kolmisenkymmentä iskua Lapin länsiosassa.
  • 23.8
    Ukkosia linjan Pori-Kouvola lounaispuolella sekä maan keskiosissa alueella Seinäjoelta Kuopioon ja Pielisjärven eteläpuolella. Määrä noin 450.
    Salama sytytti omakotitalon Lohjalla.  Länsi-Uusimaa uutinen
  • 26.8
    Iskut Suomenlahdella jäivät merelle Hangon-Porkkalan eteläpuolelle.
  • 27.8
    Noin 300 maasalamaa Lapin eteläosasta Kainuuseen.
    Rauli niitti Kiimingissä puita kahden kilometrin matkalta – muut myrskytuhot pääosin hajanaisia. Maaseudun Tulevaisuus uutinen
    Video klo 10.15 Kiimingissä havaitusta trombista : Taivaanvahti
    Rakeita Jäälissä: Kaleva lukijan kuva
    Rauli nousi myrskyjen raskaaseen sarjaan. Ilmastokatsaus artikkeli

  • 29.8
    Voimakkaat ukkoset jäivät Viron/Venäjän puolelle.
  • 30.8
    Aamuyön ukkosia vaelteli Suomenlahdella. Iltapäivällä salamoi lähinnä alueella Rovaniemen ja Pihtiputaan välillä. Kokonaissaldo noin 100
    ———————————————————————————-
    Elokuun kokonaissalamamäärä oli reilut 14000
  • SYYSKUU
  • 1.9
    Parisenkymmentä iskua Pohjois-Karjalassa
  • 2.9
    Iskuja harvakseltaan valtaosin Etelä-Karjalassa, Savon maakunnissa, Kainuussa, Keski-Suomen maakunnassa ja Lapin eteläosassa. Vuorokautinen maasalamamäärä noin 100
  • 3.9
    Muutama isku iltapäivällä Vaasasta kaakkoon sekä myöhään illalla Suomenlahden rannikolla Hangon-Porkkalan välillä.
    Vyörypilvi Hammarland, Market : Taivaanvahti

  • 4.9
    Muutama maasalama Lahden ja Kouvolan välillä
  • 7.9
    Noin 60 paikannettua iskua Lapin lounaisosassa
  • 29.9
    Sateiden sekaan syntyi puuskaisissa olosuhteissa paikoin konvektiota maan länsiosissa. Maasalamia rekisteröitiin noin 20 joista valtaosa Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa. Pitkässä kuuropilvinauhassa esiintyi myöskin paikoittaista salamointia (Kuvalähde ursa.fi)
    kuuropilvinauha
    Kova tuuli katkoo puita. Sähkökatkoksia Pyhtäällä. Kymen Sanomat uutinen
    Rekka törmäsi tielle kaatuneeseen puuhun, ohjaamo vaurioitui. ESS uutinen
  • 30.9
    Salamointia esiintyi vielä jonkin verran yön/aamun aikana lähinnä maan kaakkoisosassa sekä Suomenlahdella. Iltapäivällä konvektioita syntyi reippaasti mutta epävakaa alue oli siirtynyt jo Venäjän puolelle.
    Metsästäjät ja koira pelastettiin mereltä – vene upposi ja luoto katosi jalkojen alta. YLE uutinen