Lauha talvi takana

Herättyäni kuumeisena sairaslomapäivään mietin, miten voisi estää tylsyyden. Enpä sitten pöljempää keksinyt kuin perustaa sääblogin.

Sanonta ”Minkä helmi helpottaa sen maalis maksattaa” ei ennusteiden osalta näyttäisi käyvän toteen ainakaan toistaiseksi. Alkavalla viikolla lämpötilat pysyvät enimmäkseen plussan puolella koko maassa. Taivas pysyy enimmäkseen pilvessä ja toisinaan saadaan sateita eri olomuodoissa. Seuraavalla viikolla sää saattaa päivisin hieman lämmetä föhn-virtauksen vaikutuksesta, enemmänkin jos sää selkenee.

Helmikuu oli Suomessa paikoin jopa 5-6 astetta keskimääristä lämpimämpi, itseasiassa mittaushistorian kolmanneksi leudoin vuosien 1990 ja 2014 jälkeen. Kuukauden lämpimimmät lukemat mitattiin Kaarinassa (10.2. +9,6). Kylmintä oli Sallan sääasemalla (-34,1).

Pohjois-Amerikassa on ollut paikoin hyvin kylmää. Esimerkiksi Torontossa pakkasta on ollut jo yli 30 päivää putkeen (ennätys v. 1977 51 peräkkäistä vrk). Suomessa Sodankylässä pisin yhtenäinen pakkasjakso on ollut 134 (v. 1965), Jyväskylässä 91(v. 1965) ja Helsingin Kaisaniemssä 76 päivää (v. 1984). Viime vuonna pisin pakkasjakso Suomessa oli noin 3 viikkoa.

Normaalisti tähän vuodenaikaan meren rannikoilla jäätä pitäisi olla keskimäärin 20 senttiä. Tällä hetkellä merijäätä on kuitenkin vain Suomenlahden itäosassa ja Perämen pohjoisosassa, max 30cm paksuista. Vuonna 2008 jäätilanne oli vieläkin heikompi, jolloin laajimmillaan jäätä oli vain 49 000 km² (tänä vuonna 53000 km²). Sitä vastoin vuonna 2011 oli ankara jäätalvi. Tuolloin jäätä oli laajimmillaan 25. helmikuuta peräti 315000 km² laajuisella alueella keskiarvon ollessa 186000 km².

http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *